Tervetuloa kennel Kuuluisan kotisivuille!

Näiltä sivuilta löytyy tietoa kolmesta landseeristani. Blogiin kirjoittelen kuulumisia lähinnä koiraharrastusten parista. 

Landseer on suurikokoinen, aktiivinen ja ihmisystävällinen rotu, josta paljon lisätietoa Suomen Landseeryhdistys ry:n sivuilla www.landseeryhdistys.fi. Minun mielestäni landseerin tulee olla rakenteeltaan, terveydeltään ja luonteeltaan monipuolinen harrastuskoira, landseerin rodunomainen koe on vesipelastuskoe.

Olen suorittanut kasvattajan peruskurssin vuonna 2009 ja kennelnimi Kuuluisa on myönnetty kesäkuussa 2010. Olen Kennelliiton pätevöimä TOKO-koulutusohjaaja ja myös Palveluskoiraliiton koulutusohjaajakurssin 1-osa on suoritettuna.

Suomen Landseeryhdistyksen toiminnassa olen ollut mukana jäsenlehden toimittajan ominaisuudessa vuodesta 2008 alkaen ja hallituksessa olen ollut jäsenenä vuodesta 2009, varapuheenjohtajana vuodesta 2010. 

Ammatiltani olen kirjanpitäjä ja perheeseeni kuuluu koirien lisäksi isännöitsijänä työskentelevä avomies ja kaksi kissaa.